sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Matera Taiteilijaresidenssin ulkopuolella

On kuuma, 40 astetta lämmintä, varjossa ja yölläkin on + 29 astetta.
Ja pitäisi tehdä töitä ja kirjoittaa.

Nyt on kehystetty Mistä voimani- näyttely ja Mikon sarjakuva -näyttely valmiiksi ja huomenna ne viedään Donato Rizzin galleriaan arte trenda setteen. En osaa kuvitella yhtään millainen tapahtuma siitä sitten tulee, kun gallerian pitäjä puhuu tapahtumasta ja viinistä ja juhlista.

Italialaiset ovat muuten iltaisin KAIKKI keskustassa. Kävelevät siellä ympäri keskustaa, mummot kävelevät, papat kävelevät, ja lapset istuvat rattaissa. Ovat yhdessä ulkona vielä klo 24 jälkeenkin ja heitä on satoja ja useat kävelevät käsikädessä ja liikkuvat koko ajan ja syövät jäätelöä. Ja ovat kauniissa vaaatteissa ja meikattuja ja joka ilta niin. Ja he käyvät yhdessä ostoksilla, iltaisin.

Yhtenä iltana menimme puistoon. Se oli täynnä penkkejä ja ihmiset, vanhan papat ja mummot istuivat niissä ja keskustelivat kovasti. Puheensorina vain kävi, tajusin että tää on tosi hyvä ratkaisu, ei tarvitse miettiä tarjottavaa, eikä siivota taloa siistiksi, he ovat täällä puistossa, kaikkien alueella yhdessä. 

Ja Italialainen musiikki soi ja kaikuu öisin kello kolmeen asti ympäri laaksoa. Ja aamuisin kaikki jaksavat olla toreilla, mutta siestan aikaan keskusta ja laakso ovat tyhjillään ja hiljaisena.

Matera on läsnä toriaikaan ja Matera elää iltaisin ja öisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti