maanantai 16. joulukuuta 2013

Vapaarunoilijakauteni on loppunut.

Jäin vuorotteluvapaalle vuosi sitten, jotta saisin olla vapaarunoilija ja käytännössä se sitten tarkoitti tätä:

Huomasin, että rakastan tehdä runoja kuviin eli runokuvia. Olen pitänyt vuoden sisällä viisi eri runokuvanäyttelyä:

1. Helmikuu 2013 Mistä Voimani -näyttely, Kemi,Pohjolan Sanomien näyttelytila
2. Toukokuu  2013 Mistä Voimani -näyttely, Oulu, Il Mundo Linja-autoasema
3. Elokuu 2013 Matera Finlandia, incontri d’arte. Numero 1, Italia, Arte Trenta Sette -galleria
4. Syyskuu 2013 III Kolme -runokuvanäyttely, Oulu, Cafe Kruda
5. Joulukuu 2013 UUDEN ALKUUN -runokuvanäyttely, Liminka, Limingan kunnankirjaston näytelytila

Näyttelyissäni on eri kuvaajien kuvia.

Runokuvanäyttelyni antavat minulle itselleni eniten ja olen kuullut, että ne antavat myös yleisölle paljon, heille jotka katsovat ja näkevät.

Ja olen alkanut myös tekemään runomuotokuvia kuviin eli voin kirjoittaa paikan päällä runomuotokuvan ihmisestä, tai sitten kirjoitan sen valokuvasta, mutta työstän sen kotona loppuun ja liitän tekstiin kuvan. Valitsen sitten sellaisen valokuvan, joka mielestäni sopii häneen, josta runomuotokuva on kirjoitettu. Runomuotokuviini kuvat on ottanut Juho Raunio.
  
Mitähän muuta sitten menneenä vuorotteluvapaan aikana?

Työstin Kierre-teostani kevään 2013 ja se kirja oli valmis heinäkuun lopulla. Olen työstänyt myös tunnekokoelmani loppuun, mutta se ei ole minusta sellainen, jonka tekisin kirjaksi asti. Enkä sitten ole lähettänyt sitä kustantajalleni ollenkaan vaan aloin työstämään sitä proosaksi, joka kertoo Johannan tunteista. Ja se on sitten vielä kesken, ja luulen, että se on kauan aikaa vielä kesken. Mutta olen myös oppinut, ettei sen kanssa tulekaan kiirehtiä. Se valmistuu omalla ajallansa. Ja julkaistaan sitten kun aika on sille valmis. Ja sen aika ei todellakaan ole vielä.

Sitten minulla on hieman kesken runokokoelma, joka kertoo esimerkiksi siitä millaista oli olla Italiassa näkyvänä ja Suomessa Oulussa näkymättömänä.

Ja olemme työstäneet Juhon kanssa yhdessä audiovisuaalista näyttelyä Italiaan toukokuulle 2014. Italiassa meillä on yhteyshenkilö, joka suunnittelee näyttelyämme kanssamme. Näyttelyn on tarkoitus olla Italian Materassa toukokuun 2014 aikana S. Maria di Armenis -kirkossa, joka on historiallinen kivikirkko Materan Sassin kaupunginosassa. Näyttelyn arvioitu kesto olisi 3-4 viikkoa.

Olen myös harrastanut vuorotteluvapaani aikana lavaesiintymistä enemmän. Ja vaikka voitin lavarunouden (v. 2013) Pohjois-Suomen karsinnan, olen tajunnut etten ole luonteeltani mikään lavaesiintyjä. Mieluummin katson ihmistä silmiin ja kirjoitan hänestä runon.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Nyt olisi aika siirtyä hetkeksi menneisyyteen

Olen ollut nyt kuukauden kirjoittamatta Johanna tarinaani tai runoja tai oikeastaan mitään. Ja olen ollut kolme viikkoa siitä sairaslomalla. Olin kaksi viikkoa tosi kipeä ja siinä välissä selkäni leikattiin myös. Nyt alan olemaan jo siinä kunnossa, että voin aloittaa kirjoittamisenkin taas.

Johanna tarina on muuttunut tämän neljän viikon aikana päässäni valtavasti. Nyt vain pitäisi aloittaa käytännössä taas sen kirjoittaminen. Kun pitää taukoa kirjoittamisessa niinkin kauan aikaa kuin kuukauden, aloittaminen on taas niin hiton hankalaa, työlästä, minulle siis. Mutta tänään olen luvannut itselleni, että tänään aloitan kirjoittamisen taas.

Kirjoittamisen aloittaminen tällä hetkellä on yhtä epämielyttävää kuin väsyneenä sotkusen talon siivouksen aloittaminen.

Minulla on valtavasti asioita ja tietoa Johannan tarinaan, mutta saada se paperille niin kuin se on päässä, se tuntuu jotenkin mahdottomalle. Eli olen nyt taas joutunut antamaan itselleni luvan, että kirjoitan ensin ihan rauhassa paskan ulos ja sen jälkeen sitten kirjoitan päivittäin ainakin yhden dialogin Johanna tarinaan. Katson myöhemmin, että mihin väliin ne kuuluvat sitten itse tarinassa. Ja nyt olisi aika kirjoittaa myös Johannan menneisyys. Aloitin sen tarinan keskeltä tarinaa, tästä hetkestä, joka tulee olemaan myös myöhemmin Johannan menneisyyttä.

Aloitetaanpa sitten taas.