UUDEN ALKUUN -runokuvanäyttely

 

Tervetuloa avajaisiin maanantaina 2. joulukuuta 2013 kello 17.30

Avajaistilaisuudessa esiintyvät:

Monitaiteilijat Marianne Lukkarinen ja Liisa Peltonen
Kirjoittaja Timo Remes
Runoilija Heidi Rundgren
Runoilija Immu Suominen
Tilaisuudessa on myös Open Mic.

UUDEN ALKUUN                  Limingan kirjasto 2.12. - 31.12. 2013

Kaisa Halmkrona

Olen taas elämäni käännekohdassa. Ja vaikeinta se, että siinä on yksin. On minulla ystäviä ympärilläni, on perhettä, on sukulaisia, on rakkautta, joka tulee minua kohti. On rakkautta itsessäni, joka kumpuaa minusta läheisiini, etten missään nimessä ole yksin maailmassani.

Mutta käännekohdassa, risteyksessä, siinä yksin. Tärkeät, oman elämäni valinnat, ne on tehtävä itsekseen. On kuunneltava itseään,  on katsottava peiliin. On nähtävä rehellisesti minuutensa. On uskallettava katsoa mitä ympärillä tapahtuu, on hyväksyttävä se, mitä siellä ei tapahdu. On tiedettävä oma näkymättömyys, on nähtävä oma näkyvyytensä.

On uskallettava mennä sitä kohti mitä vihaa, pelkää tai mihin ei oikeasti haluaisi edes vilkaista. Katsottava on, ei voi juosta pakoon. Ei omassa elämässään voi vetää sivuroolia.On oltava pääosassa ja vieläpä näyttelemättä. On otettava vastuu, on oltava pystyssä ja päätettävä mihin suuntaan ja miten sinne menee. Valintansa on tehtävä ihan itse.  Omaa sydäntänsä on kuunneltava ja pysyttävä oman järjenkin kanssa mukana.

On oltava aikuinen, ei auta minussa oleva lapsen itku tai huuto. On ajateltava omilla aivoillaan, on tunnettava omilla tunteillaan. Ei auta muitten aivot ja tunteet tässä, kun menomatka on omalla tiellänsä.

Ja jos menee vaikeimman kautta, niin sitten menee niin. On uskottava, ettei tarvitse lähteä mukaan peliin, jossa on hintana ihminen. On luotettava itseensä, päätöksiinsä. On suostuttava, ettei mene sieltä missä aita on matalin. On uskottava siihen, että elämä kantaa kyllä.

On uskottava ihmeisiin.

 UUDEN ALKUUN -runokuvanäyttelyssä on esillä Kaisa Halmkronan jäljellä olevat runokuvataulut aiemmista neljästä ja yhdestä ihan uudesta näyttelystä.

Ihmisissä                                                                      Mistä voimani & Da dove le forze
Runot: Kaisa Halmkrona                                         Runot: Kaisa Halmkrona
Kuvat: Janne Halmkrona                                        Kääntäjä: Pirkko Kukkohovi

                                                                                         Tausta: Marianne Lukkarisen               

                                                                                         maalauksista tehdyt julisteet

Erityinen                                                                         Talo Materassa
Runot: Kaisa Halmkrona                                           Runot: Kaisa Halmkrona
Kuvat: Arimo Eklund                                                  Kuvat: Juho Raunio

TERVETULOA UUDEN ALKUUN!

KOILLISSANOMAT 30.10. 2013 sekä RANTALAKEUS elokuu-syyskuu 2013

Painajaiset I ja II

Painajaiset I 

Olen Oulussa sairaalassa, osastolla 10 ja kello näyttää aamua kuutta. Katson ikkunasta, ulkona on todella pimeää, ihmettelen miten siellä onkin niin mustaa.

Jalassani olevat kivut tuntuvat kamalilta. Painan nappia ja hoitaja tuo lisää lääkettä ja laittaa lääkkeen minuun tiputuksen kautta.

"Unet täällä ovat ihan hirveitä painajaisia"
"Joo, ne johtuvat näistä lääkkeistä, nämä lääkkeethän luokitellaan huumeiksi", hoitaja vastaa.

Tänään minut leikataan, selässäni on iso möhkäle, joka painaa hermojani niin, ettei enää tule pissaa, se jää vain olemaan virtsarakkoon, ja kivut ovat sanoinkuvaamattoman kestämättömät vasemmassa jalassani sekä selässäni, mutta jalkojen ja selän välillä en tunne mitään. Ja se näköjään huolestuttaa lääkäreitä enemmän kuin kipuni, jota tunnen.

Pohdin uniani. En kyllä tohdi kertoa kenellekään viimeöistä untani. Unessani oli kaikki kuolleet tuttavani läsnä. Siellä oli isäni, oli isomummo, oli Jukka, oli Johanna, oli Matti ja oli paljon muitakin ja kaikki olivat kuolleita ja elävänä unessani läsnä olin vain minä.

Nukahdan uudestaan.

Ja uni jatkuu... Nyt kuolleet eivät ole enää tuttujani. Ne ovat vain zombeja ja juoksen niitä ympäri sairaalaa pakoon. Säpsähdän uneeni, säikähdän ja herään ja kello näyttää aamua seitsemän.

Painajainen II

On joulukuu ja Suomeen on tulossa sota. Kaikki tietävät, että sota alkaa 24. joulukuuta 2013. Koko Suomi tietää sen ja on ollut jo paljon harjoituksia, sotaharjoituksia. On poltettu taloja, on näytetty mitä tuleman pitää. On sotakoneita, jotka pudottavat pommeja. Siitä huolimatta, että me tiedetään sodan tulevan ja me tiedetään, että joululahjat voivat räjähtää kaikki, syttyä palamaan ja lahjojen saajat voivat kuolla huomenna, siitä huolimatta me ostamme hulluna ja paljon lahjoja lapsillemme. Ja paketoimme niitä, jotta ehdimme ennen jouluaattoa valmiiksi. Välillä ihmiset käyvät sotaharjoituksissa, joissa oikeasti kuolee ihmisiä, koska harjoituksetkin ovat totta.

On 23.12. ja paketoin viimeisiä lahjoja, eteiseni on täynnä paketteja.

 Tyttö takanani sanoo: "Yksi lahja on ostamatta".

Tiedän kyllä mikä ja käyn ostamassa sen, en enää laita lahjoja pakettiin, koska tajuan että se sota alkaa huomenna. Ei kaikkia lahjoja edes ehditä aukaista. Kävelen tivolin ohi. Ihmiset ovat jonossa, menossa karuselliin. Karuselli syttyy palamaan, ovathan sotaharjoitukset menossa. Ihmiset syttyvät tuleen. Osa huutaa, koska ovat tulessa, osa nauraa koska ovat karusellissä, joka pyörii ehjänä. Näen, että osa selviää ja osa ei. Jatkan kävelyäni kotiin. Yhtäkkiä onkin vuosi 1940 ja on edelleen sotaharjoitukset. Lelut ovat vanhanaikaisia. Enkä enää paketoi niitä ollenkaan. Valmistaudunkin sotaan, enkä enää jouluaattoon.

Joku mies, joka on sukulaiseni tuli vanhanaikaisella mopolla ja otti pienen poikani kyytiin. Se näytti, miten sillä mopolla selviää eli pääsee pakoon. Mutta on edelleen harjoitukset, en osallistu harjoituksiin, olenhan päättänyt mennä suoraan sotaa kohti, ilman harjoituksia. Mies ja poika menevät lujaa mopolla, sitten se mopo lentää ilmassa, pääsee kaikkien tulien läpi, poika pitää miehestä kiinni ja ajattelen, tuosta olisin pudonnut, en olisi selvinnyt, koska en olisi osannut varautua tuohon lentoon.

90 v nainen ja 40 v nainen keskenänsä juttelevat.

"Etkö kuule tuota, kuinka he laulavat?"

"En"

"...Ilo, onni, menestys, murhe, köyhyys, kärsimys,kaikki koituu parhaaksemme,myöskin kuolo              voitoksemme". Etkö kuule tuota?"

"Odota, jotain kuulen... ei en mie kuule laulua".

"Ja olen luullut, että kaikki valehtelevat, etteivät muka kuule".
 
"Niin, eivät ne valehtele, mutta tiedätkö mitä? Näen ja uskon,että sinä kuulet sen".
 
"Miten ne saisi lopettamaan? Kun noin kiroilevatkin, että tulen vihaiseksi".
 
"Mietin sitä ja yritän auttaa sinua siinä parhaani mukaan, että ne loppuisivat".
 
"Hyvä, mutta teethän se niin ettei kukaan suutu".
 
"Lupaan sei".
 
"Hyvä. Tunnetkos sinä tämän rivitalon isännöitsijän?"
 
"En tunne".