maanantai 13. toukokuuta 2013

Arvotaidetta



Taiteilija Riikka Kontio on kirjoittanut omassa blogissaan minun ja Mariannen Mistä voimani näyttelystä niin kauniisti, että haluan jakaa sen myös teidän kanssanne ja tämä sai minut itseni sanattomaksi ja olo on kiitollinen sekä onnekas.

Arvotaidetta

Arvonnousu epävarmoilla arvoilla. RK















Päätän alkaa tekemään arvotaidetta. Tiedättekö te mitä se tarkoittaa? Ihan eilen törmäsinkin sellaiseen ystävieni taidenäyttelyssä, kiitos Marianne Lukkarinen ja Kaisa Halmkrona.

Minäkin aion tästä lähtien tehdä vain arvotaidetta. Sillä ei ole mitään tekemistä teoksen rahallisen arvon kanssa. Vaan siinä kohtaavat minun ja katsojan arvot. Se on sijoitus. Sijoitus itselle ja toiselle. Teen taidetta omasta arvomaailmastani käsin.

Supersankaritar, tempera, 2013. Riikka Kontio

























Maalaan vapautta, lisään sitä itselleni. Eräs maalauksen ohittaneista kokee myös sitä samaa nähdessään teoksen. Hän ehkä tarvitsee sitä, ja voi kokea kuvan kautta vapauden tunteen, ilon ja keveyden, joka siitä nousee. Vapauden kaipuu saa hänen solunsa värähtelemään samalla taajuudella,  hänen toivonsa nousee. Hän tuntee nousevansa, hän kokee iloa ja keveyttä.

Toiseen tauluun maalaan rakkautta. Jätän sitä siihen itsestäni. Lahjoitan sen niille katsojille, jotka sen haluavat vastaanottaa.

Kolmas maalaukseni on iloa. Sen saattelen kotiin, jossa sitä tarvitaan.

Arvotaide on aina hyvä sijoitus.


Kirjoittanut: Riikka Kontio: 
http://tietaiteilijaksi.blogspot.fi/2013/05/arvotaidetta.html?spref=fb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti