Tiedän varsin hyvin, ettei tarvitse selitellä ihmisille, jos on ottanut tarinaansa heidän elämästään jotain. Mutta silti tänään olen käynyt ihmisen luona kylässä, joka oli elämässäni läsnä 90 luvulla. Kerroin asiasta josta me emme koskaan ole puhuneet kuinka kamalaa se oli. Kerroin että laitoin sen tarinaani, joka julkaistaan kesäkuussa. Kerroin ensin, että "Sie saatat sanoa mulle nyt että mene helvettiin Kaisa. Saatat suuttua mulle kamalasti, mutta tiedäthän sie kirjailijat, ne ottavat kirjoihinsa ympäriltään asioita ja mie kirjoitin näin..."...ja kerroin siis miten.
Ensiksi osasin yllättäen ulkoa kaksi sivua uutta teostani. En tiennyt osaavani.
Ja tämä ihana nainen sanoi: "Ei se haittaa. Saa se olla siellä".
Ja mulla oli itku kurkussa hetkisen, ja halasin ystävääni ja sanoin: "Kiitos, tämä on niin vaivanut minua ja olen miettinyt tätä paljon ja pelkäsin kertoa tätä".
On vielä toinenkin asia, joka pitää kertoa tietylle ihmiselle, ennen kuin teos julkaistaan. Ja sitten olen tehnyt kaiken mikä on tuntunut siltä, että pitääkin tehdä ja mieleni olkoon sitten rauhassa tämän suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti