Kaappini ovat siistit

Rahaa menee vaikkei sitä olisikaan.

Onneksi olen käsittänyt, että se on vain rahaa. Kyllä mie sitä kunnioitan ja pidän tärkeänä, kun sitä on ja silloinkin kun sitä ei ole, silloin varsinkin arvostan rahaa. Ja tiedän, että sitä tarvitaan aina, rahaa.

Perjantaina kävin hakemassa korjuulta autoni, joka oli viety sinne marraskuun lopussa. Oli isompi ja kalliimpi remontti. Otin siis auton takas käyttöön- laitoin vakuutusasiat kuntoon jne. Siksi aikaa, että saan sen auton myytyä  pois.
Autoni oli kahdeksan tuntia käytössämme ja kytkinvaijeri meni poikki. Ja laskin päässäni taas, ei hitsi se autoremonttilasku vain nousee. Mutta ehdin käydä Citymarketissa ostoksilla, hakemassa Tupoksesta pakettini, ehdittiin viedä poika Tupoksen nuokkarille. Sitten vain soittaa, että pitäis hommata joku toinen kyyti takaisin.

Rahat, meneekö ne tuohon autoon. Olisi pitänyt olla viisas ja myydä se rikkinäisenä, halvalla pois. Nythän mun pitää korjauttaa se ihan kuntoon, loppuun asti. Ja toivoa että joku ostaisi sen pois. Joku joka maksaa korjatusta autosta ihan hyvin. Ei olisi kyllä varaa pitää sitä ollenkaan, eikä korjatakaan. Mutta onneksi voi maksaa pienissä erissä ja luotan edelleen että asiat järjestyy ja kyllä ne raha-asiat hoituu.

Mutta en vieläkään vaivu epätoivoon. Käsittämätöntä tämä luottamus mikä itsessä on. Ennenkokematonta. Katson kuinka kauas se kantaa. Vai kantaako se nyt aina. Rauha on silti itsessäni ja tieto edelleen, että asiat hoituvat, ettei ole mitään hätää.

Kyllä minua perjantai-iltana nauratti, kun se kytkin niinku meni vain johonkin pohjaan. Ja sitten tajusin, että se meni poikki, vaijeri. En voinut muuta kuin nauraa. Ajattelin että ei tässä auta mikään muu kuin alkaa kirjoittamaan runoja. Olin hakenut aikaisemmin sieltä Citymarketista viinipullon, aukaisin sen ja aloin kirjoittamaan. En ole koko käsikirjoitukseni aikana sekoittanut alkoholia ja kirjoittamista keskenään. Nyt kattoin koko käsikirjoituksen läpi, korjailin ja lisäsin uudet runot väliin. Join neljä lasia viiniä ja olin kaksi tuntia käsikirjoituksen kimpussa. Se on se kaksi tuntia, minkä jaksan kerralla hyvin ja niin, että tiedän että olen matkassa täysillä ja sen jälkeen alkaa tulemaan sitä väkisin tekemistä. Ja käsikirjoituksen kirjoittamisen lopetan yleensä siihen ja alan sitten kirjoittamaan ihan muuta, tajunnan virtaa, tätä blogia, toisen tyylisiä runoja tms.

Lauantaiaamuna kun heräsin ja luin korjaukseni. Olin näköjään tehnyt rohkeita ja viisaita ratkaisuja. Neljän viinilasillisen myötä. Jätin ne siis sinne.

Lauantaina kävin myös ArsLimingan kokouksessa ja se reissu piristi kovasti. On se onni, että on tuollainen yhdistys mihin kuuluu ja missä on läsnä, ettei ole yksikseen.  

ja kotona huomasin, että pöytäkone on rikki ja minun kannettavassa ei toiminut mokkula. Ei suostunut vain toiminaan. Ajattelin että ei, taas tarvitaan rahaa.

Ja muistin sitten vaatekaappini. En ole löytänyt sieltä kesän jälkeen mitään kunnollista enkä sopivaa, muutettiin tähän asuntoon kesällä, kaapit sekaisin vieläkin. Ajattelin, ettei tähän tilanteeseen auta mikään muu kuin kaappien siivous, kaikki vaatteet järjestykseen.

Ja siivosin kaikki makuuhuoneen kaapit. Meni ainakin se kahdeksan tuntia. Siellä oli vielä muuttolaatikoitakin. Mulla on yks seinä täynnä hyllyjä ja hengareita, ja siihen eteen tulee vain peiliovet, hyvin on voinut laittaa piiloon sotkut.

Mulla ei ole ikinä ennen ollut noin siistit kaapit. Ei koskaan ennen. En ole ennen tuntenut tarpeelliseksi siivota omia kaappejani täysin siistiksi. Siellä oli vaikka minkälaisia vaatteita, siellä mytyssä piilossa. Sain monta uutta kaunista vaatetta käyttööni.

Nyt tapahtuu, nyt jo. Vasta kaksi viikkoa vuorotteluvapaalla ja kaappini ovat jo siistit.