Aika. Se on arvokas ja nykyään minun paras kaverini.
Viime perjantaina tajusin, minkä tyylistä runoa keskeneräinen teokseni kaipaa, ennen kuin voin jatkaa itse tarinaa. Ja siitä on nyt aikaa kuusi vuorokautta. Ja ajattelin, että kirjoitan sen runon tänään menomatkallani Ouluun.
Olen miettinyt sitä siis kuusi vuorokautta. Ja aloin kirjoittamaan sitä hetki sitten istuessani junassa Helsingissä, rautatieasemalla. Ja se ensimmäinen versio (sellainen joka kelpaa jopa itselleni) oli jo Tikkurilassa valmis. Mutta olinkin makustellut sitä melkein viikon verran ajatuksissani. Ja olin mielessäni jo tuntenut sen monta kertaa.
Aika. Se on paras kaverini. Rakas ystäväni.
Ei, on se enemmän, miehän olen selvästi rakastunut sen olemassaoloon. Ihastumiskohdankin hyppäsin huomaamattani yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti