perjantai 11. tammikuuta 2013

Asiat järjestyvät

Tänään kävin taas Oulussa. Minua hieman jännitti, oli tapaaminen kustantajani kanssa.  Hänellä oli keskeneräinen käsikirjoitukseni. Se 68-sivuinen. Ja tiesinhän, että nyt keskustellaan vakavasti siitä ja jatkosta kirjoittamiseni suhteen. Mietin, että jos hän laittaa kaiken tekemään ihan uusiksi, jos hän haluaakin jotain ihan muuta mitä osaan ja miten mie kirjoitan. Jos meillä onkin ihan eri kieli keskenämme, eikä me ymmärretä tosiamme.

Tapaaminen meni hyvin. Ja meillä oli sama kieli ja me ymmärsimme toisiamme. Ja sain inspiraatiota jatkamisen suhteen Ja tästä on hyvä mennä eteen päin.

Tapaamisen jälkeen lähdin metsästämään naamiaisvaatteita. Huomenna olisi Oulussa naamiaiset klo 18.00 Nelivitosessa. Meille tulee porukkaa saunaan klo 15 ja laittamaan itseään joksikin toiseksi mikä oikeasti on ja sitten puoli kuuden aikaan lähdetään naamiaisiin. Odotan huomista.
Mutta tänään sen jälkeen kun olin laukkonut ympäri Oulua ja Kaakkuria minulla oli tapaaminen tulevan työhuoneeni työkavereitten ja vuokraisännän kanssa. Työhuone oli hyvä. Saan itselleni käyttöön koko keittiön. Isompi mitä meän olohuone on. Ja siellä oli hieno ja hyvä kirjoituspöytä myös. Vuokrasopimus alkaa helmikuun ensimmäinen päivä, mutta saamme mennä siivoamaan ja laittamaan työtilaamme kuntoon heti kun aikaisempi vuokralainen tuo avaimet isännälle. En malttaisi odottaa.Työhuone. Ja tiedän jo, mihin suuntaan olen matkalla käsikirjoitukseni kanssa. Ja pää on täynnä tarinaan sopivia runoja.

Työhuonereissuni jälkeen menin zumbaan ja kello oli jo 18.00. Ja tarina on saanut sisältöä lisää ,siellä zumbassa tuli vaikka mitä runoja.

Ensimmäiset vuorotteluarkipäiväni  (ma- pe) ovat menneet hienosti. Tämä on alkanut paremmin kuin hyvin ja miehän tunnetusti uskon alkuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti