sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Unta taas. Laivassa

Olipa vain taas uni ja jatkoa yhdelle toiselle unelleni, jonka näin n. viikko sitten. Ja uni meni näin:

Mulla oli laivassa työpaikka, siellä oli luurankoja ja haamuja ja ne haamut halvaannutti ihmisiä ja visko minuakin mihin sattuu. Joku miehistöstä näki sen, mutta piti sitä ihan normaalina asiana. Menin välillä, työpäivän loputtua rantaan ja taas seuraavana päivänä laivaan ja taas rantaan. Sitten sanoin: 

"Ei tuonne laivaan voi enää mennä, siellä kuolee ihmiset tai sitten miehistö sairastuu". Koko muu miehistö nauroi mulle ja sanoin: "Lyödään vetoa. Saatte 100 euroa jos olen väärässä ja mie saan 100 euroa jos olen oikeassa. Oikeastaan saatte 200 euroa jos olen väärässä"Niin varma olin siitä että olen oikeassa. 

 Ja jäin yksin rannalle, kun muu miehistö souti laivalle töihin. Olin rannalla aamusta yöhön asti, seisoin siellä ja kuulin rantaan asti kun laivan miehistö oli hädässä ja  paniikissa laivalla. Enkä voinut asialle rannalla ollessani enää mitään.  Ja lopuksi koko laiva syttyi tuleen. Ja olin harmissani kun muu miehistö ei uskonut sitä mitä aikaisemmin näkivät. 

Ajattelin alkaa käyttämään keskeneräisessä Johanna tarinassani näitä unia hyväkseni. Laitan unet Johannan uniin ja se uskoo ne kaikki todeksi ja alkaa toimimaan sen mukaan oikeassakin elämässä (suunnittelen ja toivon vain, eihän mulla ole enää ees MUKA aikaa kirjoittaa sitä).

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Nikotinisti

Luin juuri Pia Ronkaisen uusimman teoksen, jonka nimi on Nikotinisti. Se on runoteos. Se on heti ymmärrettävä runoteos.

Ihminen joka polttaa tupakkaa tajuaa sen hetkessä. Ihminen, joka on lopettanut tupakoinnin, käsittää sen heti ja ihminen joka yrittää uudestaan aloittaa tupakoinnin muistaa heti, miksi lopetti ja miksi on tyhmää taas yrittää olla tupakoitsija, hän muistaa sen riippuvuuden ja tuskan.

Ja se on teos, joka on hyvä lukea hänenkin, jonka lähimmäinen tai tuttava yrittää päästä tupakasta pois. Nikotinisti on tietoa riippuvuudesta.

Nauroin kolmessa eri kohdassa ääneen lukiessani tätä teosta. Se tarkoittaa sitä, että samastuin ja tiesin, kuinka tämä on totta. Jos en voi tosiasioille mitään niin silloin nauran ja niin olen toiminut koko ikäni. Se on minun tapani selviytyä elämästäni hyvin.

Olen nyt yrittänyt laihduttaa itseni samoihin mittoihin, mitä olin vuosi sitten. Eikä onnistu, ei millään. Yli kymmenen kiloa pitäisi vielä laihtua.Viime viikonloppuna luovutin taas yrittämisen. Olen yrittänyt vaikka mitä, jotta onnistuisin, mutta ei, lopetan viimeistään kuukauden sisällä yrittämisen (ennen se oli kaksi viikkoa, nykyään kuukausi).

Nikotinistia lukiessani oivalsin sen, että yrittää ettei liho koko ajan lisää tai laihtuisi hieman, se on käytännössä yhtä hankalaa kuin tupakan lopettaminenkin aikoinaan oli.

Tämä Pian Nikotinisti saa minut yrittämään uudestaan. Yrittämään ruokien ja makean suhteen. Aloittamaan taas alusta.

Tämä on teos, jonka tarvitsin luettavaksi juuri nyt ja olen kiitollinen siitä, että sain tämän luettavakseni. 

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lisää rohkeutta


Sitä pitäisi olla vielä rohkeampi mitä sitä on.

Rohkeampi ihmisten kanssa, uskaliaampi ihmisten kesken, eikä jäädä yksikseen miettimään mitähän toinen tarkoittaa tai miksi toinen noin käyttäytyy tai yksikseen mielessään kiroilemaan, että kun toinen tai toiset mitätöivät jatkuvasti, eri tavalla eri hetkinä vain. Eikä olla vain siinä ja hyväksyä kaikkea.

Kyseessä voi ihan hyvin olla vain oma käsitys asiasta ja toisella on ihan eri käsitys koko jutusta. Mutta mistäpä sitä tietää, kun ei puhu eikä kerro mitä ajattelee ja mitä omilla silmillään näkee todeksi.

Mistä sitten on kyse, kun ei uskalla kertoa mitä ajattelee. Tunnistan pelon hyvin, olen aikoinaan pelännyt niin paljon ja kaikkea, etten enää jaksa pelätä oikeastaan mitään. Eli  kyse ei omalla kohdallani ole niinkään pelosta, vaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin luottamuksesta.

Luottamuksesta itseensä ja luottamuksesta toiseen ja toisiin ihmisiin. Luottamuksesta ihmisporukkaan. Luottamuksesta yhteen ihmiseen. Luottamuksesta tuntemattomaan, ihmiseen jota ei oikeasti tunne. Luottamuksesta läheisiin. Luottamuksesta elämään.

Olen monta vuotta toitottanut ihmisille ja itselleni, että sitä pitää kohdella ihmisiä sellaisena kuin he ovat. Olen kyllä miettinyt, että entä jos ei oikeasti tiiäkään millainen toinen on, niin kuin ei tiedetäkään. Mehän kuvitellaan vain ja monta kertaa tapaa ihmisen vain yhden kerran, sen ensimmäisen kerran, miten sitä silloin kohtelee sellaisena kuin se on. Sitähän vain näkee sen hetken ja roolin tai ei näe sen kummemmin mitään.

Tämän viikon aikana kun juttelin äitini kanssa tästä aiheesta niin oivalsin, että silloinhan toista ihmistä pitää kohdella vain omana itsenänsä, olla oma itsensä. Luottamusta itseensä. Ja se toinen ottaa sen vastaan niin kuin ottaa. Luottamusta omaan olemiseen.

Sitä täytyy olla vain rohkea ja sanoa miltä tuntuu, mitä näkee, eikä suostua vain ymmärtämään ja hyväksymään sen takia kun kuvittelen, että joku nyt vain on sellainen kun on.

Luulin jo että eläminen ja oleminen olisi helpottunut ja olisin jo aika viisas tässä olemisessani, mutta ei, tämä pitää nyt sitten opetella seuraavaksi käytännössä eli kysymään rohkeasti, jos kysyttävää on. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Inhottava ihminen



En minä ilkeä ole
ja tiedän sen varmaksi että en,

inhottava
sitä osaan olla
ja sitähän minä olen.

Olen inhottava ja tiedän sen.

Sairasta, ainakin hullua,
olla ylpeä siitä,
että osaa olla ihan aidosti
                                        inhottava,
ettei enää ole liian kiltti,
eikä tarvitse mielistellä.

Inhottava ihminen on mieltänsä,

inhottava näyttää suoraan jos ei ymmärrä eikä käsitä
inhottava kyseenalaistaa asiat, joita ei hyväksy.

Ja minussahan sitä,

inhottavuutta.