Käännekohta

Olen taas elämäni käännekohdassa.

Ja vaikeinta se,

että siinä on yksin.

On minulla ystäviä ympärilläni,

on perhettä,

on sukulaisia,

on rakkautta,
joka tulee minua kohti.

On rakkautta itsessäni,
joka kumpuaa minusta läheisiini,

etten missään nimessä ole yksin

maailmassani.

Mutta käännekohdassa,

risteyksessä,

siinä yksin.

Tärkeät, oman elämäni valinnat

ne on tehtävä itsekseen.

On kuunneltava itseään,

 on katsottava peiliin.

On nähtävä rehellisesti minuutensa.

On uskallettava katsoa mitä ympärillä tapahtuu

on hyväksyttävä se, mitä siellä ei tapahdu.

On tiedettävä oma näkymättömyys,

on nähtävä oma näkyvyytensä.

On uskallettava mennä sitä kohti mitä vihaa,

pelkää tai mihin ei oikeasti haluaisi vilkaista.

Katsottava on, ei voi juosta pakoon.

Ei omassa elämässään voi vetää sivuroolia.

On oltava pääosassa ja vieläpä näyttelemättä.

On otettava vastuu, on oltava pystyssä

ja päätettävä mihin suuntaan ja miten sinne menee.

Valintansa on tehtävä ihan itse.

 Omaa sydäntänsä on kuunneltava

ja pysyä oman järjenkin kanssa mukana.

On oltava aikuinen,

ei auta minussa oleva lapsen itku tai huuto.

On ajateltava omilla aivoillaan,

on tunnettava omilla tunteillaan.
Ei auta muitten aivot ja tunteet tässä,

kun menomatka on ihan omalla tiellänsä.

Ja jos menee vaikeimman kautta, niin sitten se menee niin.

On luotettava itseensä, päätöksiinsä.
On suostuttava ettei mene sieltä missä aita on matalin.
On uskottava itseensä ja siihen että Elämä kantaa kyllä.

On uskottava ihmeisiin.