keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Yksin

Yksin.
Yhdessä.
Kummin haluan olla oikeasti.

Yhdessä yksin vai
Yksin yhdessä.

Kumpikin käy, kunhan en ole yksin.
Joskus haaveilin, että haluan olla vain yksin.
Voi kuinka väärässä silloinkin olin.

On se niin hieno asia, että mulla on lähellä, vierelläni ihmisiä, jotka haluavat kulkea kanssani ympäri maailmaa. Ihmisiä jotka voivat kulkea kanssani, ihmisiä, jotka haluavat ja saavat tehdä niin.

En missään nimessä haluaisi olla yksin täällä taiteilijaresidensissä, Materassa. Tässä talossa, joka muistuttaa kirkkoa, linnaa, palatsia. 

En yksin. 

Vaikka nytkin, kun kirjoitan tässä, olen ihan yksin suuressa tilassa.
Ei ketään vierellä, ei lähellä. Saan olla rauhassa, tykkään olla rauhassa, tässä.

Olen aina ollut kova matkustelemaan. Kun lapseni olivat pieniä, matkustin heidän kanssaan paljon. Ja tänään olen todella onnellinen siitä, että minulla on ystäviä, tuttuja, sukulaisia, jotka haluavat, voivat, saavat kulkea maailmalla kanssani.  Ja he ovat sellaisia, jotka eivät haittaa, joita ei itseä haittaa se, että jos vaikka törmää toiseen pahki. 

Ja me annetaan toisillemme tilaa ja jos pelottaa, me olemme kyllä toisillemme läsnä. Se jos mikä on huippua. Kaikki ottavat itsestään vastuun, olemisestaan ja tekemisistään, mutta jos on tarvis, niin huolehditaan toisistammekin.  Ja sekin on sallittua.
Täällä residenssipaikassa on kymmenen huonetta, kolme eri kerrosta. Vessoja on neljässä eri paikassa.  

Täällä on avaraa ja tilaa. Olen keksinyt jo monta kauhujuttua ja kummitustarinaa täältä.


Nyt on keskiviikko ja kolmas vuorokausi täällä olemista.  Kumppanini Juho on kirjoittanut keskeneräistä teostaan jo kolme vuorokautta. Juho aloitti työskentelyn heti.  Juho on löytänyt täällä kellaripaikan ja luolan päädyn, löysi heti tulopäivänä, maanantaina.



Täällä kellarissa on vilpoisaa. Nyt olen täällä minäkin. Kirjoitan ison talon kellarissa.  Kello on puolenpäivän. 

Illalla ja yöllä en tule kirjoittamaan tänne. 

Silloin pysyn yläkerrassa.

Täällä on hyvä olla näin yhdessä.  Ja yksinkin, kun tietää että se ei ole totta.  Ettei ole oikeasti koko aikaa yksin. Vain työaikana niin. Juho on luolan päässä, mie kellarisssa.


Kun tulin tänne, olin ajatellut etten mene siihen makuhuoneeseen, josta Ville Ranta oli kirjoittanut blogiin, että siinä kuuluu ulkoa päivittäin koiran haukuntaa, mutten ollut nukkunut sunnuntai aamun jälkeen yhtään ja oli jo maanantai kellokin jo kahden aikaan. Menin eka sängylle jonka tajusin, laitoin lakanan ja nukahdin.


Kuulin sen koiran haukunnan ja tajusin heti, olen siis siinä mihin en aikonut mennä. Mutta se ei haitannut, nukahdin heti.

Ja tänään olen jo rakastunut makuhuoneeseeni, jossa nukun yöni ja vietän siestani. ja sielä on paljon tilaa. 

Olen nukkunut hyvin. Olen ollut täällä kaksi yötä ja molempina öinä olen nukkunut hyvin. 

Ja parasta tähän mennessä täällä olemisessa on tämä yhdessä oleminen.  

Saa olla yksin, mutta tietää ettei se ole koko aikaa niin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti