Olen miettinyt, että jos uskaltaisin ja tietäisin yrittäjän hommista enemmän niin alkaisin tekemään työkseni runomuotokuvia. Silleen että pistäis yrityksen pystyyn. Ja runomuotokuvapajoja eri kouluilla ja Suomi on täynnä kouluja. Luovan kirjoittamisen kursseja. Auttais ihmisiä olemaan rohkeita. Pitäs osata myydä itseään työntekijänä. Ottaa selville miten ja mihin lähtis myymään itseään runoilijana, ohjaajana. Mennä yrittäjäkurssille, sitten hakea Starttirahaa. Hommata vierelle joku joka osaisi noi tilijutut tehdä ja olla kirjanpitäjänä muutenkin. Olisikohan minusta tuohon. Ja miksi lähtisin, muahan odottaa työpaikka Ammattiopisto Luovilla. Turvallinen ja hyvä paikka.
Jos voittaisin paljon rahaa, sitten alkaisin tuohon. Tai sittenhän voisin ihan ilmaiseksi tehdä tuota, ku olisin jo voittanut niin paljon rahaa että sitä olisi elämiseen ja olemiseen ihan tarpeeksi.
Mutta tänään lähden Kuusamon Tropiikkiin miesystäväni ja poikani kanssa. Saatiin sinne lahjakortti, joskus vuosi sitten. Ja loppuviikosta teen taas apurahahakemuksia jaa mietin siltä kannalta tulevaisuuttani. Kun apurahoja tekee paljon, saamatta mitään. Siihen tottuu, että niitä tekee vain, saamatta mitään. Ei ole enää niin vakavaa. Yhtä vakavasti lottoan tai teen kenoa joka viikko.
Menneisyys on aika veitikka. Se tulee näkyväksi menneisyytenä ja tähän hetkeen. Silloin kun eli jotain kriisiaikaa, silloin ei menneisyys tullut tähän hetkeen. Ei nähnyt yhtään menneisyyttä missään- oli vain siinä eli tässä hetkessä. mutta kun kriisiaika on ohi, olkoot vaikka mennyt ohi 10 vuotta sitten. Niin menneisyys ja se mennyt kriisiaika tulee jotenkin esille tässä hetkessä. Eilen tuli ja huomaan, se on tänäänkin täällä- menneisyyteni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti