Olen nähnyt taas ainakin viikon joka yö unta minun kolmannesta teoksestani, siis henkilöistä ketä siinä on ja tapahtumista mitä siinä tapahtuu. Ja se on tosiaan unta. Siinä on neljä lasta: kaksi tyttöä ja kaksospojat. Ja toissayönä näin unen että se teos oli valmis ja sitten joku kirjoitti siitä, että siinä on paljon samaa mitä Salarakhaus-teoksessa on. En edes ehtinyt silmiä aukaista kun olin jo sitä tosissani miettimässä, että onkohan se noin.
On se villi homma kuinka tämä tulee uniini. En muista yötä kun olisin nähnyt jotain muuta unta, jotain muuta mikä ei koske keskeneräistä teostani.
Nyt lähden Ouluun, luovaan tanssiin ja otan läppärin mukaan. Muokkailen linja-autossa vielä ensi viikon runoja (Kemin näyttelyyn). Tanssin jälkeen menen tyttäreni luokse. Illalla lapsuudenystäväni Johanna Ylitorniolta tulee käymään Oulussa myös. Ehkä käydään syömässä jossain. Ja jos sitä menisi sitten tyttären luokse yöksi. Niin huomenna voisi taas päivän olla kaupungilla, kirjoittaa ja käydä ostoksilla. Kustantajalta tuli viestiä, että mihinkähän postiin olen lähettänyt kokoelmani. Ääk, olenko kadottanut sen? Mietinkin eilen että jos saisin peruttua koko homman. Jos voisin mennä taaksepäin. Kirjoittaisinko jostain ihan muusta ja jotain ihan muuta.
Nuo unet, ne meinaa sekoittaa mieleni ihan täysin. Hullua touhua. Niin kuin jotain sarjaa katsoisi, sama sarja ja joka yö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti