Mies nimeltä Perjantai

Huomenta päivää.

Tänään lähetän toisen version käsikirjoituksestani kustantajalle. Muokkasin sitä viimeisen kerran eilen ja hämmästyin kuinka se oli muuttunut tämän kahden viikon aikana. Ennen siinä näkyi mies vahvasti, nyt siinä on näkyvin se nainen. Ja nimikín tulee taas, neljännen kerran muuttumaan, ei tunnu tämäkään oikealta nimeltä. Tällä on ollut tähän asti työnimenä: 1. Mies nimeltä Perjantai 2. Seksissä olemme hyviä toisillemme 3. Varjot liikkuvat jatkuvasti. Mutta oikea nimi tälle teokselle, selviää vasta sitten kun teos on kokonaisuudessaan valmis.

On tämä jännää. Sitä tietää, että on sokea omille kirjoituksille, omalle tarinalleen mitä kirjoittaa. Ja sitten sitä jännittää, että mitä kustantaja, kustannustoimittaja tai editori tms. siinä näkee. Ja sen että sitte vasta sitä tajuaa (kun toinen lukee vieressä ja kommentoi vieressä omaa keskeneräistä teosta), kuinka alasti sitä on siinä ja kuinka on paljastanut kaikki ajatuksensa ja itsensä kokonaan. Ja sitä siinä sitten korjaillaan ja muokataan yhdessä.

Mulla on kolmas teokseni vielä kesken ja hyppäsin sitten siinä välissä tämän neljännen kimppuun. Se kolmas teoksesi, tunnekokoelmani. Se oli niin vaativa ja muuttuva koko ajan. Onneksi lähetin sen välissä editorille Lappiin luettavaksi. Se oli niin huono ja olin niin kyllästynyt siihen, että se vaati  paljon työtä, eikä mulla ollut sille aikaa ja lähetin sen ihan keskeneräisenä editorille luettavaksi ja onneksi editorini näki sen, että halusin vain hopusti eroon siitä työstä. En ollut antanut sille aikaa, en yhtään.

Eli silloisen tunnekokoelmani editorin kautta tajusin antaa tälle työlle, jota nyt työstän, sitä aikaa. Ja tämän kautta tulen antamaan aikaa tunnekokoelmalle myös. Ja tosissaan olen antanut sen kypyä siellä. Poissa silmistäni jo vuoden ajan. En ole koskenut siihen vuoteen. Jostain syystä silti, mietin sitä viikottain. Työstän siis kahta kokoelmaa. Toista kirjoitan ja toista vain toisinaan ajattelen.

Tänään menen ystäväni Heidin kanssa elokuviin. Menemme katsomaan Piin elämää. Ennen sitä kirjoittelen jossain kahvilassa kolmisen tuntia ja luen Maria Peuran teosta Antaumuksella keskeneräinen.

Eilenkin kävin Oulussa kaupungilla. Ystäväni Riikan kanssa juteltiin kahviloissa neljättä tuntia ja oli meillä juteltavaakin.

Hyviä kuuntelijoita on vähän ja hyviä keskustelijoita myös. Mutta sellaisen kun löytää ja sellaisen kanssa kun on läsnä, se on sellainen rikkaus elämässä se.

Kiitos.