Rakastunut elämään

Tänään heräsin jo puoli kymmeneltä, vaikka yötä valvoinkin. Ja siinä sängylläni mietin ja pohdin asioita ja miltä elämäni näyttää tänään ja mitä se on nyt.

Ja olen niin onnellinen, onnellinen siitä, kun olen ymmärtänyt ajan tärkeyden. Aika on nykyään minulle ihan eriä mitä se on koskaan aikaisemmin ollut.

Minulla on ollut yksi tietty ongelma kokoa ajan tuon keskeneräisen kokoelmani kanssa. Ongelma on ollut koko ajan läsnä. Aluksi yritin väkisin sitä selvittää. Mutta tajusin, ettei se katoa, eikä onnistu väkisin tai kiireellä. sitten jossain välissä tajusin, että se selviää kyllä, mutta en vielä vain tiedä miten. Eli jätin sen sivuun. En enää miettinyt sitä. Ajattelin että kyllä tässä on vielä aikaa selvittää se myöhemminkin. Ja että annan sille sitten kunnolla aikaa. Olen ja elän, luen, olen läsnä muuten kirjoittamiselle- elämisellä muuten.

Ja eilen se selvisi. Ihan ykskaks, se selvisi. Se ongelma joka on ollut koko ajan läsnä. Ja tajusin että se oli ajan ansiota. Ettei se olisi selvinnyt, jos en olis antanut aikaa sille.

Olen niin onnellinen että olen ystävystynyt vihdoinkin ajan kanssa. Huomaan käytännössä koko ajan mitä kaikkea aika saa aikaan. Ja mitä kehittymistä tapahtuu koko ajan kunhan antaa vain aikaa kaikelle mikä pitää kehittyäkin. Aika, joka jäi huomaamatta kun laukoin joka paikassa töissä. Päätyön lisäksi sivutöissä. Ja monessa erissä. Ja mietin vain että ku aika meinaa loppua.

Hymyilyttää nyt. Oikeastaan tykkään siitä kun nauran välissä entiselle itselleni.  Ja se on parasta, jos joskus pääsee jonkun ihmisen kanssa niin samalle aaltopituudelle, että se tajuaa miksi mulla on niin hauskaa entisen itseni kustannuksella. Parasta oppimista itseni kautta, nauramisen myötä. Vaikka parhaiten opin edelleen silti tuskani kautta.Ainakin ennen oli niin, mistäs mie tiiän tuota muuten tähän hetkeen. En mistään vielä.

Kun olin sängylläni pohtinut tätä aika juttua ja rakastumistani siihen- aikaan ja ajattomuuteen.

Otin yöpäydältäni lukulasit ja kirjan, Maria Peuran teoksen. Ja aloin lukemaan sitä. Luin puoli tuntia ennen kuin herättelin sitten miesystävääni sanoen, että jos tänään noustaisin ihan ihmisten aikoihin ylös, että kävisikö?

Mutta en ole ennen, ihan ajan kanssa, ilman kiirettä. Ollut vain sängylläni, pohtinut tätä hetkeä ja sitten lukenut kirjaa ja vasta sitten noussut ylös.

Ja olen ollut koko ajan todellisuudessa. tässä hetkessä ja oikeasti niin. Joskus harrastin sitä että heräsin ja rupesin haaveileen jostain mikä tuntui ettei se voi olla koskaan totta.

Jostain mikä on muuten tänään totta.Tajusin tuonkin vasta nyt.

Olen ihan selvästi rakastunut. Rakastunut taas. Nyt vain  kohde on oma elämäni. Ja saa nähä onko tämä rakkaussuhde sitten jatkuvaa, pysyvästä en vielä tohdi puhua mitään.