Kaksi eri kohtaa tyhmyydestä.

                     Ensimmäisestä kohdasta palanen:

Ja tänään kuntosalilla, Johanna muistaa mistä se lähti, milloin se tyhmyys tuli olemaan Johannan vierelle, milloin se jäi asumaan häneen.

Oli syksyn ensimmäinen liikuntatunti. Ja Johanna oli eri koulussa kuin aikaisempana vuonna, eri kaupungissa ja hän oli kolmannella luokalla.

Oli tyttöjen vuoro juosta kilpaa. Olivat urheilukentällä, ihan koulun vieressä. Ja pojat seurasivat juoksukilpailua urheilukentän reunalta. Johanna oli edessä ja juoksi lujaa. Johanna nauroi ja juoksi, kunnes pojat huusivat:

-  Katsokaa Johannan toista kättä, hahahahhahhahhah, katsokaa vammainen. Katsokaan miten se menee.  Johanna menee näin hahhahhahhahahhah. Ja pojat näyttivät miten Johanna juoksee.

Se näytti tyhmältä. Käsi vai roikkui vieressä.

Ja Johanna kuuli sen naurun ja Johanna näki sen pilkan ja Johanna jatkoi kävellen. Johanna ei enää juossut, ei hiljaa eikä kovaa. Johanna käveli ja kiinnitti huomion vain käteensä. Ei enää voinut mennä lujaa, koska piti kiinnittää huomio miltä näyttää. Ettei näyttäisi tyhmältä.

Johanna muuttui tyhmäksi. Johannasta tuli kolmannella luokalla tyhmä tyttö. Johanna ei ollut tyhmä ennen koulun vaihtamista. Johanna ei tiennyt olevansa erilainen ja tyhmä, ei ennen kolmatta luokkaansa. 

Toisesta kohdasta palanen:

Ja kesken zumbaamisen Johanna muistelee kaksikymmentä vuotta ajassa taaksepäin, muistelee aikaa kun hän oli peruskoulussa ja oli liikuntatunti ja hän oli kahdeksannella luokalla ja hän muistaa hetken kun hän näytti opettajalle, että osaa olla urheilullinen ja siinä hyvä. Oli liikuntatunti ja jalkapalloa. Siellä oltiin kuuden ryhmässä ja opettaja näytti miten syötetään ja hyökätään ja miten pelataan oikein ja hyvin jalkapalloa. Ja miten se pallo suunnataan oikein ja Johanna tajusi, että oppi sen heti.  Ja näytti oppimansa, taitonsa opettajalle, Opettaja ilostui

 

-          Näytähän uudestaan.

Hämmästys oli opettajalla suuri. Ja Johanna näki sen hämmästyksen. Johannaa jännitti, hänelle oli hymyilty ja kaikki katsoivat häntä kohti. Ja hän potkaisi palloa, eikä se enää onnistunut. Pallo meni väärään suuntaan. Opettaja katsoi Johannaa  ja nauraen ilmoitti

 

-          Arvasin että se oli vain pelkkä vahinko. Ettet osaa oikeasti.

Johannakin nauroi. Johanna nauroi aina.  Ja hän tajusi olevansa pienen hetken ja ihan vahingossa liikuntatunnilla hyvä ja fiksu. Ja siinä nauramisen aikana, Johanna päätti, ettei enää suostu olla olematta tyhmä. 

Kolmas ja neljäs kohta kertovatkin sitten Johannan aikuisuudesta ja suhtautuminen onkin sitten jo iha eriä, eikä tyhmyyttä huolita enää itseensä ja kysehän on sitten myös itseluottamuksesta. Ja siitä miten itseluottamus on saatu vahvaksi. Ja nämä keskeneräiset kohdat kuuluvat lukuun, jonka nimi on ulkopuolisuuden tunne.