sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tarina vie

Huomaan taas meneväni ajatuksiini, liian syvälle omiin kirjoituksiini. Olen käymässä lapissa ja ajatuksissani ihan muualla. Ja teen ihan mitä sattuu ja olen ihan missä sattuu.

Kirjoitan tällä hetkellä 9 vuotiaasta tytöstä, joka pelastaa itsensä kiusaajilta olemalla muualla, ei läsnä siinä kiusaajien keskellä. Ja se tekniikka toimii sillä tytöllä erittäin hyvin.

Ja miten tämä kirjoittaminen toimii silloin kun olen kylässä, sukulaisissa enkä voi käytännössä kirjoittaa tarinaa joka kehittyy mielessäni koko ajan.

Olen siis ajatuksissa siellä 9-vuotiaan tytön kanssa ja mietin kohta kohdalta mitä se tyttö tekee ja miten se toimii. Ja sekoilen sitten siinä hetkessä missä todellisuudessa olen,  käytännössä koko ajan.

Laitan jääkaappiin mitä sattuu, laitan tiskikoneeseen asioita, jotka eivät missään nimessä kuulu sinne.

Mutta hillassa tämä ajatustyö toimi hyvin, keräsin kaksi tuntia hilloja ja aika meni tosi nopeasti ja sen tytön tarina jatkui ja kehittyi mielessäni mukavasti.

Tätä varten on varmaan ne omat työhuoneet, tätä varten kirjoittajat pysyvät sisällä ja kirjoittavat vain tarinaansa. Eivätkä lähe ihmisiin. Ja mie olen täällä lapissa käymässä ja ihan muualla.

Maanantaina pitäisi käydä Kolarin talossanikin. Olisi todella hyvä kun sen saisi myytyä sopivalla hinnalla, ei liian kalliilla, ei liian halvalla vaan sopivalla ja se ei sitten olisi enää minun talo, ei minun autotalli, ei minun ulkosauna, ei minun leikkimökki, ei minun tilani vaan jonkun toisen oma. Se olisi hyvä niin.

Jos mulla rahaa olisi, tekisin siihen kunnon remontin ja tekisin siitä sellasen jossa vois käydä aina välillä kirjoittamassa. Kolarissa asuessani, siellä tuli parhaat tekstit. Siellä ollessa kirjoitin Salarakhauen ekaversion, ja sieltä se Kerjääksie rakhauttakin tuli ja tämän Kierre teoksenkin ekaversio on kirjoitettu vuonna 2006 -2007 Kolarissa asuessani. Sieltä sekin sai voimansa.

Niin että jos olisi paljon rahaa, laittaisin kyllä taloni kuntoon ja se olisi sellainen jossa voisimme käydä kaikki aina välillä olemassa läsnä ja mie tarinoissani, mutta tuo vain joku unelma, jonka tarkoitus ei ole toteutua. Ja se on hyvä niin.

Joo, tänään ajattelin suosiolla lähteä pois sieltä 9-vuotiaan tytön tarinasta ja lähteä tyttärentyttäreni kanssa leikkikentälle. En tiedä onnistuuko se, että poistuisi mielestäni kesken hirmukehityksen.

Se ei kestä hiljaisuutta. Hiljaisuudessa alan työstämään keskeneräisiä kirjoituksiani, päässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti