torstai 21. helmikuuta 2013

Tulin lukijana itse nähdyksi

Eilen menin puoli kahdeksitoista kampaajalle. Ja nyt hiukseni ovat  minunkin mielestäni hyvät. Eikä enää haittaa vaikka olenkin lihonut taas viisi kiloa.

Eilen kävin myös kirjastossa. Lainasin paljon teoksia jotka kertovat mustasukkaisuudesta. Päätin aloittaa tämän tunnekokoelman kirjoittamisen taas ja kunnolla. Ja olin päättänyt aloittaa siitä mihin jäin kesällä 2012 Kreikassa eli mustasukkaisuudesta. Silti huomasin eilen että luin kateudesta ja suuruudenhulluudesta ja aloitin muistiinpanojen kirjoittamiset niistä. Löysin paljon hyviä kirjoja, joissa selitetään tunteita ja tunteettomuus Ja toisessa teoksessa toista kuin toisessa. Kumoavat toisensa. Olen tosi innoisssani tästä. Ja siitä mitä eilen oivalsin.  Siitä miten jatkan tämän tunnekokoelman kanssa työstämistä. Tästä tulee nyt hyvä. Vasta nyt. Vaikea ja hankala tämäkin on, ihan kuten sekin joka on tällä hetkellä kustantajallani. Mutta niin niitten pitääkin olla vaikeita ja hankalia, ne pitää vain saada jotenkin kuriin ja tottelemaan, en tiiä. Ei vaikeus haittaa, kunhan niitä ei tartte väkisin punnertaa. Siihen en suostu. Ja mikä näistä tekee muka vaikean, ei mikään muu kuin se että joudun tekemään TÖITÄ näitten eteen. Ei edes oikeasti vaikeita.

Luin eilen myös Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen teoksen loppuun. Samastuin Peuraan ihmisenä monessa eri kohtaan. En kirjailijana, enhän itse pidä itseäni kirjailijana. Mutta olemme saman ikäisiä hänen kanssaan ja hän kertoi teoksessaan paljon sellaisia tapahtumia, joita on itsellenikin tapahtunut ja sellaisia asioita, joita itsekin mietin. Hämmästelin sitä, kuinka samanlaisia asioita mietin itsekin itsekseni ja olemme myös molemmat viettäneet nuoruuttamme samassa paikassa, Pellossa (Pellon Ponnella).

Mutta tuon Maria Peuran teoksen lukemisen jälkeen päätin antaa itselleni luvan sanoa rehellisesti mitä ajattelen mistäkin asiasta mitä teen ja mitä mulle tapahtuu. Turhat yrittämiset lopetan oikeasti ja ihan kokonaan. Ei tarvitse muuta ku sitä mitä on. Se pitää vissii aina uudestaan ja uudestaan päättää.
Ei auta että on joskus niin päättänyt, ja uskonut siihen. Se pitää päättää ainakin joka vuosi uudestaan. Jotenkin vaalia sitäkin. Se meinaa unohtua tässä tohinassa ja olemisessa täällä.

Tarkoitan siis mitä on i h m i s e n ä, se riittää. Ei ihmisenä tarvitse mitään suorittaa tai yrittää ja hitto kokoajan ylittää itseään tai toista. Katsotaan miten tässä käy. Olen aloittanut sen eilen taas, olemaan riittävä ihmisenä, sellaisena kuin olen. Kiitos Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen -teoksen ja kiitos hänelle siitä, mitä on ihmisenä. Siellähän se oli teoksessa ja ihan rehellisenä ja ihan alasti.

On se ihmeellistä miten ihmiset ja kirjat vaikuttavat erilailla ihmisiin ja miten ne yleensä vaikuttavat. Niin vahvasti että elämän suunta voi muuttua tai niin, että tulee lukijana itse nähdyksi. Ja niin, että saa luvan olla itsensä taas.

En muista elokuvaa tai tv sarjaa, joka olisi tehnyt minuun saman vaikutuksen. Mielenkiintoista. Miten se kirjana menee syvemmin minuun, (asia siis) kuin elokuvana? Ja joskus en lukenut mitään.

Olen ylpeä siitä, että meillä on tällainen kirjailija ihminen täällä Suomessa kuin Maria Peura. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti