tiistai 7. toukokuuta 2013

Agdesta Beguriin


Se, että on reissussa sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei mene hermot minun kanssani. Se on mielestäni jo parasta koko reissussa.

Olen kartanlukijana, mie joka en osaa suunnistaa oikeasti, en mihinkään. Menen vain ja kohta olemme jo siellä missä pitikin olla. Tuuria on paljon mukana. Ehkä se on sitä luottamusta, että asiat selviää ja kyllä sitä jossain välissä tajuaa suunnan mitä ei heti tajua.

Nyt olemme matkalla Espanjaan. Olemme Agdessa. Eilen ajettiin Lyonista tänne.  Ja on mulla mukana maailman paras kuski. Liikenne on mieletön ja ihan uusi eli outo. Mutta niin se vain me löydetään aina sinne minne pitikin.

Onneksi on google. Googletin Suomessa kaikki paikat mihin halutaan mennä. Ihmisen muisti on sitten oikeasti tosi hyvä. Siis minun kuvamuistini on hyvä. Muistin heti että: Hei, tuon näin googlen kautta, nyt me ollaan siellä päin missä pitääkin. 

Nyt ymmärrän miten opin Lapin matkallani ne runot ulkoa, jotka lausuin siellä lavarunouskilpailussa. Siinä tarinassa ajetaan autolla ja tulee rekkoja yms. vastaan. Ja siinä samalla oikeastikin olin autossa ja rekkoja tuli vastaan.Sisäistin sen sitten hyvin käytännössäkin.

Aikaavievintä on kaupungeista ulos pääseminen. Olemme tällä hetkellä kolmatta vuorokautta reissussa ja vasta nyt uskallan alkaa kirjoittamaan automatkalla ja vasta nyt kuuntelen cd:ltä muusaani eli Cheekiä. On se villi sekin, kuinka matkalla oleminen sekä  Cheek taustalla saavat vauhtia kirjoittamisessani.

Joku sanoi mulle joskus: Haaveilen jatkuvasti, minun haavekohtani vain muuttuvat ajoittain. Selvällä suomenkielellä kertoi tuon mulle ja mie rakastuin hulluna mieheen, joka tuon sanoi. Ja siitä vasta kolmen vuoden päästä kun olin jo rikkonut kaiken sisälläni olevan niin myönsin, että niinhän hän jo eka tapaamisella kertoi- haavekohdat vain vaihtuvat. Niin mulle on nyt käynyt Muusan kanssa myös, mun Muusani on selvästi nyt vaihtunut. ihan toisenlaiseksi mitä se on koskaan aikaisemmin ollut.

Nyt me olemme eksyneet jonnekin rannalle, siispä menemme kävelemään rannalle ja syömään.Ei olisi kannattanut laittaa Cheekiä soimaan ja alkaa kirjoittamaan.

Ennen merenrantaa…

-  Mennäänkö nyt sinne rantaan minkä eilen näimme tänne tullessa.
-    - Ei taida onnistua ku sinne paperiin on merkitty niin hyvin ne tiedot miten päästään täältä ulos, ei taideta sitten osata sieltä rannalta lähteä oikeaan suuntaan.
-          - Ok
-         -  ….
-        -   Hitto, kato sie tulit tänne rannelle.
-         - Oho, saat...a niinpä taisin tehä.
-         - No niin, mennään siis tuonne.
-         - Joo, ota vettä ja kamerat mukaan.

Merenrannan jälkeen…

-          - Öööö, miksi se tänne käännyit?
-          - En mie tiiä.
-          - Olemmeko me nyt siellä samassa paikassa mistä me just päästiin ulos?
-          - Ei kun naapurikylässä.
-          - Ok. Siis...no seuraavaksi pitää lukea että A9/Béziers/La Tamarissière ja sinne sitte kääntyä.

Täällä lihoo hyvin. On leipomoita kaikkialla joista ostaa sitten kaikkea hyvää ja ihanaa päivittäin. Ja on halpaa ja maailman parasta viiniä. Jossain jopa ilmaista. Lufhansa tarjosi lentomatkalla juomat. Onhan se matka ostettu ja kuuluhan se siihen, eihän sitä ilmaista viiniä ilman matkaa saisi. Mietin kyllä heti sitä Norwegianin uutta mainosta: Maksat vain siitä mitä tarvitset. Että onko se sittenkään hyvä mainos se, olin mie kieltämättä iloinen ensimmäisestä hyvästä ja niin ilmaisesta viinistä lentomatkallani.

On tämä ihmeellistä kuinka sitä osaa Ranskassa puhua englantia. Olen sitä mieltä etten ole opiskellut ikinä englantia. Peruskoulun aikana mietin englannintunneillakin lasteni isää (tai jotain muuta poikaa). Kirjoittelin tunnit runoja tai jotain päiväkirjaa. En ainakaan opiskellut. Karkasin ikkunasta kesken tunnin tms. Ja täällä sitä vain silti huomaa sanovansa.
….
-                                Do you speak English?  I  only speak English.

Ja siinä sitten puhutaan asiat selväksi ja ollaan saatu se mitä oltiin hakemassakin. Ja kun lähden kaupasta pois, olen ihan ihmeissäni, mie se väitän puhuvani vain englantia. Missä välissä oikein sen sitten opin? Valehtelemisen vaiko englannin kielen vaiko pärjäämisen vähemmällä opillani?

Kaunista on matkalla Ranskasta Espanjaan. Ihmiset ovat todella ystävällisiä.

Kävin muuten Lyonissa vaatekaupassa joka oli jotenkin ihan käsittämätön paikka. Se oli nuorisovaatekauppa. Ei mikään iso, mutta siellä oli kolme isoa turvamiestä. Yksi käveli eestaas ja katsoi hitto jokaista suoraan silmiin. Yksi turvamies laski asiakkaita ja päästi vain osan tulijoista sisään kauppaan. Ja ulkona oli koko ajan sellainen 30- 50 ihmisen jono ja kassalle oli yhtä pitkä  jono ja yks turvamies näytti kuka pääsee jonoon ja mihinkin kohtaan. Kuuluin niihin joka pääsi äkkiä eteen.  Ja kassalla oli mies, joka hymyili rauhoittavasti.

-          …….
-          I,m sorry, I dont speak french
-          English?
-          Yes.
-          Where are you from?
-          Finland
-          Helsinki?
-          Not south, Lapland
-          Ok, I like Finland
-          I like France

-          I want those earrings too?
-          These?
-          Yes, thank you.

Ja niin sain ostettua tyttärelleni ja miniälleni tuliaiset kaupasta, josta sai nuorisolle halvalla kaunista ostettavaa. Jossain vaiheessa kesken sen turvamiehen totisen katseen meinasi iskeä paniikki. Tajusin että tää on niinku Titanic elokuvasta, ihmiset ovat liian lähellä toisiaan ja ihan hädässä. Ahdasta oli. Ja tajusin, että kaikki ovat vain siksi täällä kunnolla, koska nuo isokokoiset miehet katsovat niitä suoraan silmiin. Mutta oli se jotenkin hienoa, että yksi heistä näki, että mulla meinaa vissiin iskeä hätä, niin se siirsi edessä olevat naiset tieltäni ja antoi minulle tietä. En ole ennen tollasta kokenut enkä varmasti tule toiste kokemaan.

-          Merci, au revoir !

-          Merci

Enkä  enää uskaltanut mennä sinne seuraavana päivänä. Josen tuliaiset täytyy löytää siis jostain muualta.
Edessäni on tällä hetkellä Pyreneiden vuoristo. Istun autossa jon aurinkoista. Viiniköynnöksiä. Eri vihreän sävyjä kaikkialla. Unikkoja paljon, mun lempikukkiani nr 3. Luumupuita luumuineen,  pähkinäpuita.
Ja kohta päästään taas syömään. Eilen illalla  nukahdin ennen Juhoa. Eilen olin todella väsynyt. Mutta tänään taas voimissani. Odotan muuten aamuja paljon. Ranskan ja Espanjan aamupalat ovat huikeita, voihan se olla se kun ei ole kiirettä ja ne on tehty kyllä niin huolella ja kaikki ovat niin tuoretta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti