sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Aarteemme, haavekarttamme



Meitä on kahdeksan naista ja yksi tyttö vai sanoisiko että meitä on täällä nyt yhdeksän tyttöä. Olemme kaikki luovan tanssin tanssijoita.

Olemmehan me paljon muutakin, tietenkin, mutta siellä Valveella tanssiessamme, me alettiin olemaan ja näyttämään toisillemme sitä mitä kukanenkin oikeasti olemme. Ja me olemme toisillemme ihan totta. Eikä meidän tarvitse yrittää mitään, kelpaamme näin.

Olemme nyt Mariannen kotona. Tuotiin lehtiä, tarroja, unelmia ja haaveita, ruokaa yms. itsemme lisäksi.

Ja olemme syöneet, kuunnelleet musiikkia, ja tehneet yhdessä, jokainen omaansa, aarrekarttaamme, luomme haaveemme todeksi näin.


Olemme jutelleet ääneen haaveemme ja samalla askarrelleet taulujamme,
jokainen omaansa.


Itse tein tämän niin että menee tähän yksi ja puoli vuotta ainakin.
Näihin haaveisiin, että nämä kaikki ehtii olemaan ja elämään.
Ja sitten alan työstämään jotain ihan uutta. 
Alanurkan jätän sittenkin laittamatta tänne,
on se niin raju haave se.


Ja tietenkinhän tuo Cheek tuolla näkyy.
On se niin vahva muusa mulle nykyään. Hassua, eikö totta ?


Onnellisesti tässä nyt kiitän
ja lähden
haavemaailmaani kohti.

Ja taas minua naurattaa,
hyvä niin.

 Ja nyt osaan myös ohjata aarrekartan tekemistä työksenikin, kaikenlaisissa pajoissa. Sitten kun taas menen ohjaajan työtäni tekemään.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti