keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Aloitus aina tärkeintä

Tänään täytyy lyhentää autonkorjuumaksua, 300 euroa ja sitten loput kahdessa erässä myöhemmin ja auto on katoksen alla, rikkinäisenä. Odottaa taas että pääsisi korjuulle. Olen vähän leppynyt. Vien sen viikkolla 11  korjuulle. Ehkä.

Tänään pidän pienet  "tuparit"  työhuoneellani, illalla ArsLimingan Tasavertaisuus näyttelyn avajaisten jälkeen. En ole kyllä pyytänyt ns.tupareihini ku kolme ihmistä ja tiedän varmuudella että yksi pääsee mukaan ja ehkäpä jopa kaksi.

Mutta ajattelin ettei nyt olekaan tärkeää ja pääsasia pyytää sinne ihmisiä vaan se juttuni on pitää ne tuparit työhuoneelle, vaikka sitten vain itseni kanssa. Teen siellä hyvät salaatit. Vien myös vähän valkkaria. Ja ajattelin tutustua siihen työhuoneeseeni kunnolla, jutella sille silleen että se hyväksyis minut sinne ja se vois olla silleen mulle hyvä ja rakas paikka, että antaa mulle paljon ajatuksia ja hyviä kirjoitusjuttuja. Eikä kovin pelottelis mua, se vanha rakennus.Vähän saa yrittää, jos tahtoo, muttei paljoa.

Uskonhan mie aina alkuihin, pitää siis aloittaa tämäkin paremmin kuin hyvin. Mielikuvitusta käyttäen, huonee
lle jutellen niin sitten se on perusjuttuna siellä. Mielikuvitus. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti