Missä menee raja? Ja kuka sen määrittelee silloin kun on useammasta ihmisestä kyse? Koska kaikki ihmiset kestävät asiat ja tunteet erilailla.
Tänään opin rehellisyyden ja ilkeänä olemisen rajan. Vihdoinkin ymmärsin sen mitä en aikaisemmin ole tajunnut. Joskus aikoinaan en hyväksynyt ollenkaan kun läheinen ystäväni sanoi että puhun ilkeästi. Loukkaannuin, koska en ole tarkoittanut olla ilkeä. Ja eräs toinen sanoi, että kun on rehellinen, joku voi ajatella että onpas ilkeä ihminen. Ajattelin silti etten luovu rehellisyydestä, sen kummemmin miettimättä ilkeyttä.
Tänään eräs ihminen sanoi mikä minussa ärsyttää suunnattomasti. Minua rupesi naurattamaan (huomaan nyt itsekin tämän blogin myötä, että mie nauran edelleen ns.väärissä kohtaan ja nauran paljon niissä). Ja ensin mietin että miksihän sen piti sanoa se mulle. Asia josta ihan avoimesti pidän, asia josta on tullut osa minua. Mutta sitten hetkeä myöhemmin ku en enää ottanut itseeni sitä niin ajattelin, että tämä onkin todella hyvästä, tajusin heti läheisen ystäväni joka kysyi vuosia sitten että: miksi sanon niin ilkeästi?
Missä menee rehellisyyden raja? Milloin se on ilkeyttä?Silloin kun sen tekee tietoiseti? vai silloin kun se tuntuu vastaanottajasta ilkeältä? Silloinhan se on hänelle se oikea totuus, että rehellinen puhuja puhuu ilkeästi. Ja oikeastaan se rehellisyys unohtuu siinä kokonaan. Ja jäljelle jää vain ilkeys.
Olen ajatellut tähän asti, että se riittää, kun itse tietää ettei halua olla ilkeä, eikä ole ilkeä.
Ja paskat, Ei se riitä. Täällä ollaan yhdessä ja meitä on monta.
Ja tänään myönnän että kyllä mie olen toisinaan ilkeä läheiselleni eli miesystävälleni. Sanon kaikki mikä siinä ärsyttää. Silloin kun ärsyttää. Ja tiedän, etten itse kestäisi samaa häneltä kohdistuen itseeni. Jatkuvasti rehellisesti sanoa kun ärsyttää toinen ihmisenä, tai toisen tekemiset- se että on itsensä.
Tänä aamuna opin tuon. Ja olen kiitollinen hänestä, joka kertoi heti aamusta minulle sen että uusi asiani, johon olen ihastunut ärsyttää häntä suunnattomasti. Ja luulen, että opin sen siksi koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun sama ihminen sanoo rehellisyyden nimissä jotain sellaista mistä voisi ajatella että sanoopa hän ilkesti. Ja siinä kohtaan tajusin itseni. Hän oli/on opettajani, yksi heistä. Ja hän kuuluu hyviin opettajiini, koska opin heti.
Minulla on opettajia tässä hetkessäni monta, kaikilla meillä on. Mutta he joitten myötä opin heti, he ovat parhaita ja heitä on alle kymmenen.
Kaisa 4.1.2013
Hei, Kaisa! Laitoin linkin tänne sinun blogiisi minun blogiini. Ja kysyn myös sinulta saman mitä pohdin blogissani. "Minuakin kiinnostaisi vapaana runoilijana oleminen, mutta onko sellaista olemassakaan? Onko vapaus/vankeus harhaa? Olenko jo nyt vapaa runoilija, vaikka en olekaan?"
VastaaPoistaIhana kun kirjoitat tätä. Ehkä itsekin innostun kirjoittamaan enemmän blogiini. Suosittelen myös sinua osallistumaan viikottain RunoTorstain http://runoruno.vuodatus.net/ haasteisiin, jotta saisit sieltä lisää inspiraatiota ja lukijoita. Lukijoiden ja kommenttien avulla saat jotain mitä yksin kirjoittaessa ei saa. Lahjan siitä, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Niin ja minä lupaan kysyä sinulta lisää kysymyksiä, joita miettiä. :) Huomenna uusi kysymys.
VastaaPoistaHeidi, Mie luulen, että se on jokaiselle runoilijalle tai ihmiselle yleensäkin henkilökohtainen asia. Itse en ole vapaa kirjoittamaan en ainakaan runoteosta joka kelpaisi itselleni, silloin kun olen päätyössäni. Olen huomannut. Minulla on sellainen tapa, kun innostun tai olen saanut inspiraation joka on minussa tai Muusa on tullut takaisin tms. niin kirjoitan niin kauan kunnes olen sen kanssa sujut, eli kirjoittanut itseni ns. loppuun ja silloin kirjoitukseni, runoni ovat mielestäni onnistuneet. Ja se vaati viimeksi yhteensä kaksi vuorokautta yhteen menoon kirjoittamista. Ja sitä en voi harrastaa silloin kun olen töissä muualla. Se tila on jotenkin maanista, jos kesken sen kirjoittamisvauhtini lähden töihin muualle, en usko että se olisi mitenkään hyväksi kelleen.Muutenkin hösellän niin silloin en muuta tehekään ku kävelen päin seiniä :) Ja nyt olen luvannut itselleni että kokeilen taas tätä keinoa, antanut itselelleni luvan mennä siihen kirjoittamisvauhtiin eli sanoisin, että jokainen tuntee itse milloin on vapaa kirjoittamaan runojaan tai mitä vaan. Ja miten se onnistuu ja miten se ei onnistu.
VastaaPoista