Tänään tulostin 68 sivuisen keskeneräisen käsikirjoitukseni. Luin sen läpi ja aloin vastaamaan kustantajan lähettämiin aloituskysymyksiin.Vaikka on omista kirjoituksista kyse, niin ei ollut helppoa. Ehkäpä juuri siksi. Muistan kun sain toisen teokseni painosta ( Kerjääksie rakhautta 2010 ) ja olin takkahuoneessa yksikseni ja kävin sitä teosta läpi ja mietin, että oliko juuri pakko, taas. Julkaista tällaista että piti mennä syvälle itseensä. Ja kertoa niinku kaikki ajatukset. Kaksi viikkoa minua hävetti ja olin kauhuissani. Ja päätin etten ikinä enää, en ikinä enää mene kirjoituksissani näin syälle, en ihoni lähellekään, että ei enää. Ei tarvitse.
Ja kun sain nuo aloituskysymykset eteeni. Jätin ne sähköpostiini niin kauaksi aikaa kunnes jään vuorotteluvapaalle, sitten menen niihin. Ja tiesin heti, että nyt ollaan taas syvällä,. Ja nyt ei olla edes ihossa kiinni vaan hitto vie ihon sisällä asti. Ja tunnen kuinka olen matkassa, menossa, eikä mitään tietoa etten lähtisi taas tähän.
7.1.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti